Valtavalo valitsi Renforsin Rannan

Energiatehokkaisiin valaistusratkaisuihin erikoistunut Valtavalo Oy on sijoittanut tuotantonsa Kajaaniin Renforsin Rannan yritysalueelle. Suomen johtavalla LED-valoputkien valmistajalla on alueella 700 m² tuotanto- ja logistiikkatilat.

– Valitsimme Renforsin Rannan tuotantomme paikaksi vuonna 2011. Hinnan lisäksi toimintavarmuus oli meille merkittävä kriteeri tuotantopaikkaa valittaessa. Renforsin Ranta tarjosi meille tarkoituksenmukaiset tilat, jossa kokonaisuus toimii hyvin pienimpiä yksityiskohtia myöten. Meille oli esimerkiksi tärkeää, että kyseessä on aidattu ja vartioitu alue, sillä tietoturva on tällä alalla hyvin olennainen asia, Valtavalon toimitusjohtaja Markku Laatikainen kertoo.

Kajaanista ja Oulusta käsin toimivan Valtavalon asiakkaat ovat teollisuuden ja kaupan alan toimijoita sekä kiinteistöjen omistajia. Lähinnä B2B-puolelle keskittyvää myyntiä tehdään niin Suomeen kuin ulkomaillekin.

– Vaikka nopeasti voisi ajatella Kajaaniin olevan logistisesti kaukana, on tavaran kuljetus Etelä-Suomeen yllättävän edullista. Rekat ajavat usein tyhjänä pohjoisesta etelään päin, joten paluukyyti etelään on edullista, toteaa Laatikainen.

Renforsin Ranta on laaja yritysalue, jossa ei ole unohdettu henkilökohtaisen palvelun merkitystä.

– Olemme saaneet Renforsin Rannassa erittäin hyvää ja mutkatonta palvelua. Pidän tärkeänä, että meillä on henkilökohtaiset kontaktit kaikkiin kiinteistöistä vastaaviin ihmisiin. Lomakkeiden ja vastaajien sijaan Renforsin Rannassa saa aitoa ja ihmisläheistä palvelua, Laatikainen sanoo tyytyväisenä.


Yritysesittely

Yhteystiedot

Puhelinnumero:
0207 789 883

Sähköposti:
info@valtavalo.fi

Postiosoite:
Valtavalo Oy, Tehdaskatu 15 P6, 87100 Kajaani

Käyntiosoite:
Tehdaskatu 15, Korjaamo 4 D 8, 87100 Kajaani

Verkkosivut:
www.valtavalo.fi